;

Trio Travels

  • Increase font size
  • Default font size
  • Decrease font size
Makedonia

Makedonia on vuonna 1991 Jugoslaviasta itsenäistynyt sisämaavaltio. Makedonia sijaitsee sisämaassa Balkanilla ja on osa laajempaa Makedonian maantieteellistä aluetta, josta loppu jakautuu Kreikan, Bulgarian ja Albanian kesken. Makedonian tasavalta kattaa runsaan kolmanneksen historiallisen Makedonian alueesta ja 40 prosenttia alueella asuvasta väestöstä. Noin puolet alueesta on Kreikan aluetta ja kymmenesosa Bulgarian.

Makedonialla on rikas kulttuuriperintö taiteen, arkkitehtuurin, runouden ja musiikin aloilla. Maassa on useita vanhoja roomalaisia raunioita ja uskonnollisia muistomerkkejä Bysantin ajalta. Maassa on hyvin säilyneitä bysanttilaisia freskoja, erityisesti 1000-1500 -luvuilta. Freskoja on säilynyt useita tuhansia neliömetrejä ja suurin osa niistä on yhä hyvässä kunnossa. Suurin osa maan vanhoista luostareista, varsinkin 1000- ja 1500-1600-luvuilta on säilynyt tähän päivään asti. Myös makedonialaiseen musiikkiin on suuresti vaikuttanut Bysantti. Yksi maan tärkeimmistä kulttuurikohteista on Ohridin alue, jossa on useita kirkkoja ja luostareita.

Tärkeimmät kulttuuritapahtumat Makedoniassa ovat Ohridin klassisen musiikin ja draaman festivaali, Strugan runoillat, jotka kokoavat runoilijoita yli 50 maasta, Skopjen oopperafestivaali, Bitolan kansainvälinen kamerafestivaali jne. Makedonian kansanmusiikki on rytmiltään useim monimutkaista muun itäeurooppalaisen kansanmusiikin tavoin, ja tärkein soitin on perinteisesti ollut gaida (säkkipilli). Paikallisia tansseja kutsutaan nimellä oro ja toinen yleinen tanssi on Galičnikin kylästä tullut teškoto. Populaarimusiikin edustajia maassa ovat muun muassa Toše Proeski, Kaliopi, Karolina Gočeva ja Leb i sol.

(Lähde: www.wikipedia.org) Lisää tietoa Makedonia

 

Otsikon hakukenttä     Näyttö # 
# Artikkelin otsikko
 
Varaukset ja tiedustelut
* merkityt kentät ovat pakollisia
Matkakohde
Ajankohta
Aikusia
Matkustaja 1 *
Syntymäaika *
Matkustaja 2
Syntymäaika
Lapsia
Puhelinnumero *
Katuosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Sähköposti *
Lisätiedot Kirjoita tähän mahdolliset ruoka-aineallergiat ja erityistoiveet
Ole hyvä ja kirjoita ohessa oleva turvakoodi alla olevaan laatikkoon.

Matkakohteet


Tiedoksi

Toimistomme on avoinna

maanantaista-torstaihin 9:00-16:30

perjantaisin 9:00-16:00

lauantaisin ja sunnuntaisin suljettu